Myllykosken yritysalue on täynnä mahdollisuuksia, joiden hyödyntäminen yhteistyöllä on ekologista ja taloudellista.
Historiallisesti ainutlaatuisten perinteiden pohjalle ja loistavalle sijainnille on hyvä rakentaa uutta menestystä nykyaikaisten vaatimusten pohjalta. ”Tämä oli meillä lähtökohtana hankkiessamme Myllykosken, jonne ajaa pkseudulta reilussa tunnissa”, sanoo kiinteistön omistavan Redeven toimitusjohtaja Jari Lahtinen.
Uuden käyttötarkoituksen antaminen hyväkuntoisille rakennuksille ja valmiiksi rakennetun, poikkeuksellisen hyvän infrastruktuurin hyödyntäminen vähentää tilojen tuottamaa hiilikuormaa. Puistojen ympäröimällä, Kymijoen varrella sijaitsevalla Myllykoskella on paljon helposti muunneltavaa teollisuus- ja toimitilaa, mutta myös valmis asemakaava ja runsaasti rakennusoikeutta jäljellä.
Myllykoski tarjoaa synergiaetuja bioklusterille ja mekaaniselle puuteollisuudelle. Valmis infra, toimiva alihankkijaverkosto ja kalusto vähentävät kustannuksia. Tilojen uusiokäyttö ja hukkalämmön hyödyntäminen sopivat yritysten vastuullisuustavoitteisiin.
”Teemme tätä valtavasti kehityspotentiaalia omaavaa aluetta erityishoukuttelevaksi biotalouden alan toimijoille mm. käynnistämällä hankkeen, joka tähtää bioetanolin valmistamisen aloittamiseen huomioimalla erityisesti paikan ja toimintojen synergiaedut esim. materiaalivirroissa sekä hukkalämmön hyödyntäminen”, Lahtinen kertoo.
Ihanteellinen tilaisuus kehittää uutta biotalouteen liittyvää toimintaa Myllykosken tehdasalueen infrastruktuurin vuoksi alue on ihanteellinen ympäristö biotalouden keskittymälle.
”Erilaiset biotalouteen ja mekaaniseen puuteollisuuteen liittyvät materiaalivirrat liikkuvat jo ketterästi täällä Kymenlaaksossa”, Lahtinen painottaa ja lisää: ”Esimerkiksi bioetanolin valmistuksessa syntyy sivutuotteita, joiden hyödyntäminen ja jalostaminen antavat mahdollisuuksia uudelle liiketoiminnalle ja kiertotaloudelle.”
Kirjoitus on julkaistu Tulevaisuuden Suomi -liitteessä 16.10.2020.